kategoriassa Foodlover

Minua pyydettiin tekemään perinteinen vadelmakermakakku. Perinteisellä tavalla tarkoitan sitä, että kakussa on paljon marjoja välissä ja päällä marjakiille ja reunoilla kermapursotukset.  Tämän kakun tekeminen jännitti normaalia enemmän, koska tilaajana oli rouva joka pääsääntöisesti tekee kakut itse, mutta nyt tahtoi tilata jonkun muun tekemän kakun.

Muut tekemäni kermakakut löydät blogistani tämän linkin takaa.

Minun reseptilläni kakusta riittää noin 24:lle hengelle.

vadelmakakku

Täytekakku vadelmakiilteellä ja kermapursotuksella

Lue resepti ja vinkit tekoon ->

Perinteinen vadelmakermakakku muodostui näistä aineksista

Sokerikakkupohja

Sokerikakkupohja tehtiin kuudella munalla. Käytän kakkupohjan tekemiseen pääsääntöisesti L-kokoisia munia, joten kuuden munan kakku kohoaa 24 cm vuoassa korkeaksi. Pohjasta saadaan kolme, noin 1,5 cm paksuista sokerikakkupohjan palasta.

Kakun kostutin normaalista poiketen, sitruunamehulla. Normaalisti kostutan kakkuni poikkeuksetta maidolla, jota maustan jollain maulla. Perinteiseen vadelmakkakupohjaan kuuluu tarinan mukaan, sitruunalla maustettu pohja. Puristin kahden sitruunan mehut lasiin, sekaan 2 tl sokeria ja laimensin sitä sprite limulla sen verran, että sitä pystyi maistelemaan lusikalla.

Täyte

Täytteeksi valikoitui pakaste vadelmat ja mansikat. Marjoja oli yhteensä 900 grammaa. Tällä kertaa en paseerannut marjoja, vaan soseutin ne sellaisenaan täytteeksi. Mukaan täytteeseen laitoin kermaa ja mascarbone juustoa. Oheen meni myös vähän tomusokeria tasottamaan makua ja liivatetta pitämään täytteen kasassa. Normaalisti teen vadelmamoussen erilailla ja siitä on ohje blogissani.

kermainen vadelmakakku

Kermapursotukset perinteisessä vadelmakermakakussa

Koristelu ja viimeistely

Vadelmakiille

Vadelmakiilteeseen menee tämän kokoiseen kakkuun noin 200 grammaa marjoja. Aluksi kannattaa kiille tehdä paketin ohjeiden mukaan jäähtymään. Tämän kokoiseen vadelmakakkuun tein 2 dl verran kiillettä. Kun kiille alkaa samentumaan, on hyvä hetki alkaa latomaan marjoja halutulla tavalla kakun päälle. Kun marjat on ladottu, aletaan levittämään jähmettyvää kiillettä lusikalla keskeltä reunoille päin. Kiille jähmettyy hetkessä, koska marjat ovat pakastemarjoja. Tähän aikaan vuodesta marjat ovat “parhaimmillaan” pakkasesta otettuina! Tähän väliin on hyvä muistuttaa, että ulkomaalaisia vadelmia ei tulisi käyttää tuoreena ollenkaan salmonellavaaran takia! Kun kiille on paikallaan nosta kakku vetäytymään jääkaappiin.

Perinteinen kermapursotus

Tämän kokoiseen kakkun koristeluun menee noin 8 dl kermaa vatkattuna. Vatkasin kerman aluksi melkein kovaksi, eli niin että sitä on helppo levittää kakkuun tasainen kerros. Tällä tavoin on tarkoitus saada kakun pohja ja täyte piiloon, jos pursotuksiin tulee pieniä aukkoja.

Kun kakku on sivelty tasaisesti kermalla, vatkaan kerma vielä hetken aikaa että se on pursotuskelpoista. Laitoin tässä vaiheessa vähän vaniljakreemiä joukkoon.

Kun kerma on vatkautunut pursotusvalmiiksi. Täytin pursotuspussin, johon valitsin tähtityllan. Pursotin vain perinteisesti suoraa viivaa tähtityllalla ja tähtiä vadelmien viereen.

vadelmakermakakku

Kermakakku ylhäältä päin

Muita postauksia

Kirjoita kommentti

Kirjoita hakusana ja paina Enteriä