Skonssit ilahduttivat meitä sunnuntai päivällisen jälkiruokana. En ole skonsseja koskaan kotona tehnytkään, mutta tämä ei jää viimeiseksi kerraksi. Skonsseja voi maustaa millä vain, tai välttämättä ei millään. Ne maistuvat uunituoreena sellaisenaankin. Skonssien kanssa sopii erilaiset kreemit, hillot, marmeladit ja maustetut kermat.
Skonssi resepti löytyi muutama kuukautta taaksepäin olleesta Glorian Ruoka & Viin lehdestä.
Skonssit granaattiomenalla
Resepti skonsseihin ->
Reseptistä riittää 12 skonssiin.
4 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
½ tl suolaa
3/4 dl sokeria
50 g voita jääkaappikylmänä
2 dl kuohukermaa
1 granaattiomena
voiteluun yksi muna
2 tl leivinjauhetta
½ tl suolaa
3/4 dl sokeria
50 g voita jääkaappikylmänä
2 dl kuohukermaa
1 granaattiomena
voiteluun yksi muna
Täytteeksi:
1 prk ranskankermaa
1 rkl sitruuna mehu
3 rkl tomusokeria, tarvittaessa enemmän.
1 prk ranskankermaa
1 rkl sitruuna mehu
3 rkl tomusokeria, tarvittaessa enemmän.
Sekoita kuivat aineet keskenään. Palastele voi joukkoon pieninä palasina. Nypi voi jauhoihin. Lisää kerma joukkoon. Irrota granaattiomenasta siemenet ja lisää joukkoon. Sekoita taikina nopeasti yhteen, välttääksesi sitkon muodostumisen.
Laita uuni lämpenemään 225 asteeseen. Lämpöaste tarkoittaa tässä tapauksessa normaalia uunia. Kiertoilmassa laita 200 asteeseen lämpötila. Taputtele taikina tasaiseksi jauhoitetulle pöydälle. Leikkaa rengasmuotilla tasaisia skonsseja. Nosta pellille ja voitele munalla.
Paista 10-15 minuuttia, niin että skonssi tuntuu kovalta pohjasta ja on nätin ruskeita päältä.
Sekoita täytettä varten kaikki aineet yhteen ja syö lämpimien skonssien kanssa.
Lopuksi: Käytin näihin skonsseihin paljon vähemmän granaattiomenaa, koska ostamani granaattiomena oli puoliksi mätä. Poimin vain ehjät siemenet taikinan joukkoon.
Skonsseja kannattaa myös mennä maistamaan esimerkiksi Salutorgetin afternoon tealle. Siellä söin viimeksi skonsseja pippurisella mansikkahillolla ja vaniljakreemillä. Olivat todella hyviä!