Angry Birds elokuva tuli ensi-iltaan suomessa perjantaina 13. päivä ja olimmekin elokuvaa katsomassa heti lauantaina. Valinnanvaraa näytöksissä ei suuremmin ollut, kun halusimme nähdä original version 2D:nä. Dupattuja ja 3D versioita sitäkin enemmän oli valittavana. PIdin elokuvan grafiikoista todella paljon, olivat soljuvat ja mukava katsoa. Itse juonesta en niin suuremmin mitään sano, etten vain vie kenenkään leffailoa. Viime perjantaina 20. päivä elokuva tuli ensi-iltaan muualla maailmassa ja viikonlopun luvut näyttävät siltä että homma on lähtenyt isolla kädellä vauhtiin. Katsojia on ollut elokuvalle nyt viikon aikana, kaiketi muutamat maat ovat vielä laskematta, lähemmäs 100 miljoonaa dollaria.
Leffan jälkihöyryissä oli mukava lähteä kotiin suunnittelemaan Angry Birds täytekakkua.
Angry Birds kakku
Täytekakuissa pysyin vielä pelistä tuttujen hahmojen muodoissa, eli en lähtenyt kokeilemaan miten leffan hahmot taipuisivat kakun päälle. Täytekakku on kooltaan 12 hengen kakku. Täytteeksi kakkuun laitettiin mansikkamoussea mansikoilla. Kuorrutin kakun sokerikreemillä ja sen jälkeen vaaleansinisellä sokerimassalla.
Lisää kuvia ->
Angry Birds kakun koristelu ottaa kyllä oman aikansa, sen verran paljon on yksityiskohtia että väkisinkin 1,5 tuntia saadaan kulutettua ja silti tuntui että jäi paljon tekemättä.