kategoriassa Foodlover

11 vinkkiä onnistuneen sokerikakkupohjan tekoon

Tämän blogiviestin luettuasi, et epäonnistu enää koskaan!

sokerikakkupohjat-3

  1. Huoneenlämpöiset aineet.
    Munat vatkautuvat paremmin huoneenlämpöisenä, joten nosta munat vähintäänkin paria tuntia ennen leipomista lämpimään. Voit myös lämmittää munia esimerkiksi kuuman veden alla hetken.
  2. Mittaa ainekset tarkoin.
    Käytä mittana joko grammamittoja tai tarkkoja desimittoja. Sinnepäin mitatut desit ovat eri asia, mitä tarkat mitat! Huomioi myös munien koko. On eri asia laittaa S-munia 5 kpl kun XXL-munia 5 kpl.
  3. Tunne oma uunisi
    Uunin lämpötilat vaihtelevat uunien mukaan. Oman haasteen tuo esimerkiksi kiertoilma tai kaasu-uuni. Vain kokeilemalla onnistut. Suosittelen aloittamaan lämpötilalla normaalissa uunissa 175 astetta. Lämpöä voi tiputtaa paiston loppupuolella jos näet että kakku tummuu liikaa. Kakkupohjan voi myös peittää leivinpaperilla paiston loppupuolella.
  4. Lämmitä uuni ajoissa!
    Sokerikakkupohjaa tehdessä välillä käy niin, että unohtaa laittaa uunin lämpenemään. Laita siis uuni aina ensimmäisenä päälle. Jos käy niin, että kakkupohja on valmiina vuoassa eikä uuni ole lämmin, voi kakkupohjan kuohkeus kärsiä.
  5. Vatkaa kunnolla!
    Vatkaa munasokerivaahto oikeasti valkoiseksi. Ei vain vaaleankeltaiseksi. Vatkaus voi kestää 5 minuutista jopa 15 minuuttiin. Aika riippuu munien tuoreudesta, lämpötilasta, vatkaimesta ja vaikka mistä! Et voi ylivatkata munasokerivaahtoa, joten vatkaa vain sitkeästi, se kyllä muuttuu vaaleaksi vaahdoksi. Vaaleaan vaahtoon voit tehdä vatkaimella jälkiä, jos jäljet jäävät hetkeksi vaahtoon on vaahto valmista.
  6. Nostatusaineita ei tarvita!
    Onnistuneeseen sokerikakkupohjaan ei tarvita leivinjauhetta. Avain onneen on vatkata munasokerivaahto vain vaaleaksi vaahdoksi. Jos kuitenkin haluat käyttää leivinjauhetta, riittää sitä 0,5 tl – 1,5 tl riippuen kakun koosta. Sekoita leivinjauhe huolella jauhoihin ennen munavaahtoon yhdistämistä.
  7. Laadukkaat jauhot
    Käytä sokerikakkupohjaa tehdessä laadukkaita jauhoja. Jos jauhot ovat laadukkaita, niitä ei välttämättä tarvitse sihdata. Jos jauhot ovat kaupan halvimpia, sihtaa ne ennen munavaahtoon yhdistämistä.
  8. Jauhojen lisääminen munasokerivaahtoon
    Lisää jauhot munasokerivaahtoon erissä. Jos humautat koko jauhomäärän kerrallaan, on se haastava käännellä lastalla tasaisesti. Jauhopaakut eivät ole mukavia syödessä!
  9. Älä kurki uuniin!
    Pidä uuninluukku visusti kiinni kun kakkupohja on uunissa. Kun paistoaikaa on 2/3 osa mennyt ja kakkupohja tummuu jo päältä, voit tarkistaa tikulla kypsyyttä. Tarvittaessa voit laittaa päälle leivinpaperin estämään tummumista. Kun tikkuun ei tartu kakkupohjaa, on pohja valmis.
  10. Anna kakkupohjan jäähtyä.
    Anna kakkupohjan jäähtyä uunivuoassa 5 – 15 minuuttiin ja kumoa vasta tämän jälkeen kakkupohja ritilälle, paistopinta alaspäin. Näin kakkupohja tasaantuu paistonpinnalta ja saat leikattua tasaiset kerrokset.
  11. Tee kakkupohja ajoissa!
    Sokerikakkupohja on parhaimmillaan seuraavana päivänä, joten tee kakkupohja ajoissa ja anna sen rauhassa jäähtyä ja vielä jääkaapissa vetäytyä. Leikkaa kakkupohja vetäytyneenä, näin saat leikattua siitä tasaisempia kerroksia ilman murustumista.

gluteeniton sokerikakkupohja

Gluteeniton sokerikakkupohja

  1. Vuoan jauhotus
    Huomioi, että olet tekemässä gluteenitonta kakkupohjaa, joten tarkista että korppujauhot ovat gluteenittomia.
  2. Sihtaa jauhot
    Jos normaalia sokerikakkupohjaa teet ja oikaset jauhojen sihtauksessa, gluteenitonta kakkua tehdessä, ei kannata tässä kohtaa oikasta. Gluteenittomat jauhot kun hujautat kerralla munasokerivaahtoon ovat ne sen verran klimpissä, että munasokerivaahdosta lähtee ilmavuutta pois, kun joudut sekoittamaan jauhoja normaalia kauemmin.
  3. Älä käytä leivinjauhetta
    Jos olet tottunut käyttämään kakkupohjaa tehdessä leivinjauhetta, tarkista että onko gluteenittomissa jauhoissa jo kohotusaineita. Usein näin on!
  4. Kakun kohoaminen
    Gluteenittomilla jauhoilla sokerikakkupohja kohoaa normaalia enemmän, tämä on normaalia.
  5. Anna kakun vetäytyä rauhassa
    Gluteeniton kakkupohja on pehmeämpää, joten on tärkeää että annat kakkupohjan vetäytyä yön yli jääkaapissa. Leikkaaminen on näin paljon vaivattomampaa!

Muita postauksia

Kirjoita hakusana ja paina Enteriä